Sivut

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Huuto.net

Jälleen olen saanut siivouspuuska, niin komeroiden, varaston kuin askertelutarvikkeidenikin.

Eli Huutonetistä löytyy niin lastenvaatetta, kestovaippaa, talvihaalaria kuin askartelutarvikkeitakin, kurkkaa ihmeessä jos vaikka yllärinä löytyykin muuta ostettavaa kuin aslartelutarvikkeita.

Retrokankaita
Marimekkoa
Lassien haalaria
Muumi vaatteita
Farkkuja
Lego vaatetta
Leimasimia
Scrapbooking papereita
ja muita askartelutarvikkeita naputeltu huutoon.

useimmissa tuotteissani ei ole hintavarausta ja lähtöhintana on 0-5e! pienellä korotuksella

Myynnissä on myös

*Keittiön mahonkinen jatkettava pöytä soikea, 4-6hlö
kuusi tuolia kuuluu kauppaan, päälystää joutuu uudelleen tai pesemään kunnolla.

* kaksi mäntyistä jatkettavaa kiiltävällä helmi-kalustemaalilla maalattua lasten sänkyä (tammiparketti pohja toisessa :) )

* Wivi Lönnin suunnittelema 2istuttava Aleksanterin koulun vanha pulpetti innostuneelle entisöijälle, on hyvässä kunnossa ikäisekseen kyllä, mutta tytär on raaputtanut maalipintaan nimensä ja vaatii varmasti nykyaikastamista.

* Kaksikymmentä korjattua pyörää :) mies innostui "romuraudasta" ja entisti vanhat pölkupyörät niin naapureista kuin ojanpohjistakin :)

perjantai 12. marraskuuta 2010

Sisustusta tyttärelle tekemässä

Ai niin, ja tapetoin äitini avustuksella tyttäremme huoneen vihdoin ja viimein loppuun.
Aloittaminen tuohn 4palan fototapettiin oli melkoinen, mutta itse työ ei niin kamalan hidasta tai vaikeaa.



Hieman on vielä ryppyä kuivumisen aikana tuossa pinnassa, mutta aamullahan sitä vasta lopullisen tuloksen näkee kun tytär siirtää sähvansa tuohon eteen. Olen varma että unissaan potkii tapetin, joka vielä nahea, aivan rullalle ja saan uudelleen laitella toisenlaiset tapetit seinälle :)

Where does the time go in such a hurry? Can't keep up with it!!!

Aika rientää niin nopeaan etten ehdi mukamas tekemään mitään koulupäivien jälkeen, vaikkakin ne hyväksilukujen vuoksi ovat helppoja ja syventäviä tehtäviäkään ei niin kamalasti jää kotiin?!
Mihin aika niin nopeasti kiiruhtaa?!


Mutta vallan toimeettomana en yön tunteina ole ollut vaan olen saanut keramiikka tunneille suunniteltua uusia tekeleitä, edellisten lisäksi jotka ovat vielä laittamatta vallan blogiini :) ehkäpä joulun jälkeen kun joulukukkaset on jaettu "kovien" merkeissä.


Tämän viikon saannokset rajoittuvat siivoukseen, mopin rikkomiseen (lasikuitu varsi raivokkaassa siivouksessa napsahti poikkin niin että lensin nenälleni! )
ja tuon lisäksi olen saanut koruja tehtyä jonkin verran, tulipahan siivottua pitkän tauon jälkeen myös helmilaatikkoni ja hopeapakkini veiveineen ja sahanteränpätkineen.

Avainkaulanauha/henkilö-, tai muistikorttinauha
tylsien kaulanauhojen ja avainnauhojen aikakauden
alkaessa väsitymään kivempien nauhojen ja korujen
tieltä, oli aika tehdä tällainen itsellenikin :)


Makeanveden helmiä
Swarovski boconeja
Lasineliöitä
Hopeoituja välihelmiä
lasisiemenhelmiä


Laukkukelloja
 Taavan tekemien laukkukellojen
innoittamana
Itse en ole mikään rannekelloihminen
joten tällainen sopii myös itselleni
avaimiin, tosin jäljempänä on
omasta kellostani kuva ;)


vasen:
 " kultakiviä" 
hopeoituja välihelmiä
makeanveden helmiä
kotimaista lamppuhelmeä

Oikea:
 Lamppuhelmiä
kissansilmiä
makeanveden helmiä
hopeoituja välihelmiä
hopeoitua charmia


Hopeanhohtoa
mustaa ja valkoista



Tämän setin oikeastaan tein hetken mielijohteesta heti siivoamisen jälkeen,
aivan ihana setti uusia ihania helmiä ja kiviä tipahti tänään
koulupäivän aikana postiluukusta ja lupasin itselleni luvan avata sen vasta
kun olen saanut viikon hommat kaikki tehtyä =)

tällä siivous kerralla tuo moppikin meni rikki kun tein niin tarmokkaasti hommia että pääsen uusien lelujen kanssa leikkimään mahdollisimman pian:)

eli korussa on käytetty itselleni rakkaita värejä, mustaa ja valkoista sekä hopeaa
Elegantti ja simppeli kokonaisuus

Kaulakoru:
lasisia mustia opaali siemenhelmiä
hopeoituja huurrepalloja
hopeinen 925 lukko ja vaijerivahdit
lasinen musta opaali nugetti, matta

Korvakorut:
Lasiset mustat opaali nugetit, matat
Hopeoitu huurrepallo
hopeiset 925 korvakorukoukut
Hopeinen rinkula takana koristeena

Rannekoru:
joustonauhaa
hopeanvärisiä lasisia siemenhelmiä
nauhaa
hopeoituja huurrepalloja
hopeoituja välihelmiä
lasisia mustia opaali nugetteja, matta



Ja oma kellokoruni


Materiaaleina:
Kultakiviä
hopeoitu pöllö charmi
hopeinen O-kirjain sekä sydän
Hopeoitu omena kello
hopeoituja välihelmiä
Joustonauhassa



Tiikerin silmiä 


Tätini lempikivi on tiikerin silmä ja ajattelin että tämä voisi sinne suunnalle lennähtää joulukukkasena :)
Jollen keksi keramiikassa jotakin käyttökelpoisempaa henkilökohtaiselle avustajalle, joka ei voi koruja kovasti työssänsä käyttää.

Materiaaleina :
joustonauhaa
tiikerinsilmä palloja ja lantteja
hopeoituja välihelmiä
swarovskin kristalleja

perjantai 5. marraskuuta 2010

Kiirusta on pidellyt, jotain kuitenkin aikaiseksi tullut saatua

Kahdeksan vuoden kotiäitiyden jälkeen koulunaloittaminen on aiheuttanut jonkinsortin menetystä siihen vähäiseen aikaan joka on ollut viimeisten neljän vuoden aikana siihen sun tähän askartelemiseen.

Joulukiireet alkavat aina vain aikaisemmin painamaan päälle ja onneksi on nykyään toimiva kone ja netti kotonakin, joiden avulla pysyy kärryillä mitä maailmalla ja suomalaisissa blogeissa tapahtuu. Joten innostuin myöskin sarjatyöskentelemään tuikkukortteja nähtyäni niitä monissa blogeissa niin kauniina versioina !

Omani ovat todella pelkistettyjä, osittain siksi, että englannin tunneilla olen kortteja alkanut tekemään ja parin tunnin sessioina parina kolmena päivänä tällä viikolla.

Tässä muutamia saannoksiani



Mun luonteeseeni kuuluu sarjatyskenteleminen, nautin siitä kun tulee valmista ja saa tehdä ihan omassa tahdissa.
Kummoisiahannämä ei ole, mutta kalliilla kun ostaa niin hieman opiskelijan budjetissa vielä motivaatiota katsella Tiimarin tusinatuotannon korttien hintoja kun vertaa omien korttien materiaalihintoihin ja vaivaan mikä niitä on tehdä.

25 50:stä valmiina, ja vielä esikoisen joulumyyjäisiin pitäisi saada jotakin aikaiseksi tehtyä :)

Tässä vielä lisää korteista kuvia, kun kerran tuli aloitettua tämä kirjoittaminen ja naputteleminen kuvien pienetämisen merkeissä :)

Tekstit on vinossa, todella hankalaa oli tuota pientä joulutervehdys tekstiä laittaa, h, v, ja d kirjaimet ihan pomppivatja venyivät minne sattui, harjoituksen puutettahan se suurimmaksi osaksi on.


Ihastuin ihan hirvesti näihin Papermanian leimasimiin ja papereihin. Helmiäis kartonkin Sinellistä ja ihanan mieheni ostama Fiskarsin iso rullallinen leikkuri pääsi vihdoinkin kunnon käyttöön, sillä on ihan mielettömän helppoa tehdä nuuttaukset, ilman nuuttausterääkin, kohokuviointi kynän avulla !


Tästä kortista tuli ihan hirmuisen ylitse muiden, koska henk'koht tykkään ihan mahdottoman paljon mustasta ja violetistä väreinä, samoin turkoosi ja vanhan vihreä on mulle mieluisia värejä käyttää. En tykkää teemallisista tuotteista ja esim. joulukortteja en tykkää tehdä varsinaisessa merkityksessä pukin kuvineen kaikkineen, vaan sellaisia erilaisia ;)

Olen todella houno koristelemaan kukkasilla, joten jos jollakulla on ihan todella ihanien kukkien ja koristeluvinkkien arkistoa niin vinkatkaa ihmeessä!


sunnuntai 29. elokuuta 2010

ILTAPALAKSI, pientä purtavaa

Ja kuten varmasti monella muullakin skandinaavilla, A-kirjaimet alkavat heti ensitekijöissänsä loppua kesken ja varsinkin silloin kuin se on vähinten soveliasta. Eli W toimittaa tupla A:n virkaa tässä tekstissä. Kauniimminkin se voisi olla, mutta toistaiseksi eivät askartelemattomat ole osanneet kiinnittää tähän huomiota osin varmasti senkin vuoksi että sitä lukee mitä luulee jossakin lukevan sanan ulkomuodon perusteella :)

Kirjaimet Heinikasta Thickersin mahtavasta valikoimasta.

Askartelu maaleja koitan opetella edelleen, purkin pohjat ovat milloin minkäkin värisessä maalissa ja nyt piti koettaa tämän sivun kanssa myöskin maalata kuvien päältä ja reunuksia.

Rakkauspakkauksemme oli kova syömään nimenomaan avaimenperiä, ja kaikken herkullisimpia olivat kaukosäädin avaimenperät...seurauksella että autosta oli aina tällaisen tilanteen tullen keskuslukitus jumissa ennen uutta koodausta :) onneksi sisään pääsi hätätapauksessa myös ihan vanhanaikaisella avaimella :)

Mä Sanon Viimeisen Sanan Ja Se On....

Esikoisemme oli kahdeksan vuotiaana äärimmäisen innokas Maija Vilkkumaa -fani ja lisäksi halusi tulla rokkitähdeksi -setänsä soittoharrastuksen innoittamana. Joulupukki armeliaasti toikin sitten sähkökäyttöisen kitaran ja mikrofonin. Mahtavat olivat pauhut ja laulut kun hän jouluaattoiltana pisti rokkikonsertin pystyyn saunan ja herkkujen jälkeen. Hoilotus mä sanon viimeisen sanan ja se on EI, tuli varmasti kuuluviin niin kanssakuulijoille kuin naapureillekin :)

Leiskassa olen käyttänyt ensimmäisen kerran punchinellaa ja maski tekniikkaa sen avulla. Ihanan monikäyttöistä on tuo  metallinen reikäihme. Rokahtava paperi takana oli mahtava työkaveri.




Dymo on saanut jälleen erikoiskäsittelyä muutaman värin merkeissä, ja mitä enemmän sitä käyttää sen ihanempaa ja yksilöllisempää on tuleva teksti, jos tekee nopeasti kirjaimet ikäänkuin pomppivat hieman paikaltaan ja jos rauhallisesti saa suoraa tekstiä tasaisilla kirjainväleillä. Ja vielä jos tätä ihanuutta käyttää kovinkiin ahkerasti jotkut kirjaimet alkavat pomppia aina hieman enemmän, kuitenkin pysyen nauhassa vielä kokonaisena, ja lisäksi kirjaintevälit tihenevät ja kasvavat..ja ta-daa yksilöllinen dymoteksi on syntynty...olen niin inlove! ! !

Tämä sivu on tehty myöskin jo tosin kolmisen vuotta sitten, mutta kun en ole aikaiseksi saanut uusiakaan en kuvattua saati tehtyä.


Claes Ohlssonilta Dymo, paperi Heinikasta, Punchinella Taavalta, Ei-kirjaimet Tiimmarista

Mustaa...

Mustahan on kuulunut värivalikoimiini jo niin kauan että pakkohan sitä oli tehdä yksi leiska mustasävyisenäkin, tietenkin tehosteväriä käyttäen.
Tässä leiskassa valitsin punaisen kuvan aiheen vuoksi. Esikkomme tanssiessa balettia heidän esityksensä nimi on agentit, kuten kuvatekstistäkin voi huomata, Ja TOP SECRET tekstihän lukee poikkeuksettä aina punaisella. Olipa pitkä pohjustus värin valinnalle...

Kuvassa siis pikkuagenttimme esiintymässä teatterilla päätösnäytelmässä.


Leiskassa on käytetty fiskarsin kirjain lävistäjiä paperin ollessa kaksinkerroin. Top secret teksti on tehty Sinellistä ostetuilla vaahtomuovileimasimilla mustaa ja punaista leimasinmustetta käyttäen. Ja kappas vain, kappas vain reunat on hiottu santikalla vanhan ja räihnäsen näköisiksi.  
Ja vielä mustaa tehostevärillä höystettynä. Tässä leiskassa käytin ensimmäsistä kertaa oi-niin-ihanaa dymoa, Kiitos tästä innostuksesta kuuluu vallan Pikkuhelistimelle jonka mahtavissa leiskoissa tätä on nähty jo kautta aikain, tie kenen inspiroimana hänellä, mutta minulla ainakin häneltä tämä copy... Kangaskukkia ja kulutettuja reunoja kera oransiien tehosteiden.
Kuten tekeleistäni huomaa, en ole kovin innostunut journaligista, mutta kyllä sekin aika vielä koittaa. Kunhan vain saisin jälleen aloitettua skräppäämisen reilu puolen vuoden tauon jälkeen. Jouluksi olen viimeksi tehnyt mitään skräppäämiseen viittaavaa, ja silloin kylläkin aivan urakalla, kun kaikiin 7 mummulaan teimme kesä 2009 minialbumit.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain kierrätettyä ja itsetehtyä

Tämä on jo vanhaa ajallisesti, tein tämän jo Heinikan DT hakuun, ajattelematta asiaa sen kummemmin, tässä on käytetty suodatinpusseja sekä kahvipussia (tuolloin en vielä leikkureita omistanut lainkaan) käsinleikattuihin retrokukkasiin, taustana valokuvalla on ohuehkoa pahvia, joka on hierottu kuluneeksi, samoin  kirjan sivu on vanha Runeberg-sivunen (nahkakantisesta kirjasta...) Napit ovat pappani vanhasta pellavayöpaitulista ja kuva itsessään on...kukas muukaan kuin isäni armeijassa ollessaan :)

Kullan värisellä leimalle lisäilin kiekuroita kuvan päälle ja reunoille paperiin. Reunat tyyliuskollisesti raaputettu ja hiottu santapaperilla.

-eihän tällä sinne DT päästy, mutta tulipahan inspiroiduttua :)


Kesä muistoja 2010

7V tyttäremme oli ensimmäistä kertaa uistelemassa isänstä kanssa, ja saaliiksi luultiin tulevan sitkeästi pohjassa kiinni olevaa ruohoa... Ruoho paljastuikin kotvasen kuluttua aivan joksikin muuksi kuin ruohoksi, saaliiksi oli tytölle tarttunut kohtuullisen kokoinen AHVEN !  Oli tytöllä ollut kova työ, välillä huilatan kelata saaliinsa veneeseen isänsä haavitettavaksi.
Kokoa Siwan vaa'alla oli vonkaleella 618g ja pituutta 38cm. Ja ihan järviahvenhan tämä on.
Selvisi että kalalla oli vielä kaiken kukkuraksi totaalisen tyhjä mahalaukku, joten vonkaleella on todella mahtavat mitat :)

Scrapbooking...mukavia muistoja vuosien takaa

Ihastuin skräppäyksen alkuaikoina sinisen ja keltaisen yhdistelmään, ja kesti kauan miettiä mihin tarkoitukseen niitä voisi oikein käyttää, poikamaisia mukamas kun väreinä ovat. Löysin sitten aivan ihanaa huopakoristenauhaa, keltaisena, jossa on lintuja ja marjoja...ja johan lykästi kun löysin vielä tämän valokuvan joka on otettu keskimmäisestä tyttärestämme ensimmäiseltä huvipuistoreissulta v.2003!

paremmin kuvaan ei mielestäni enää olisi keltainen ja sininen sopineet, rattaissa ja tyttären vaatteissa ollessa vielä samoja värejä. Tämä on yksi lempileiskoistani joita olen simppelisti tehnyt, ilman suuria hankintoja tai paperin valinta vaikeuksia.

Timpan tickets leimat on lisätty kuvaan hieman jälkikäteen, sellaista kun ei ollut heti saatavilla ja korvasin vanhat junalipun kopiot vihdoin niillä.


Maalia on pakko olla jossakin kohdin, ja aina tyypilliseen tapaani hion ja kulutan reunoja.



 Kirjaimet olen saanut HongKongista tuliaisina 250kpl = 20snt ! taustaliimapaperillisina :)


Valokaareen on kuvan päälle laitettu kimalleliimaa ja puolikkaita helmiä tuomaan piristettä kuvaan.


Tässä vielä kummankin tytöt albumista erikseen sivut aiheeseen liittyen.